Kuluva syksy on antanut meille suomalaisille mahdollisuuden tutustua saamelaisyhteisöjen tarinoihin saamelaisesta näkökulmasta. Elokuvateattereissa kevään ja syksyn aikana on katsottavissa elokuvia, jotka kertovat vaietuista asioista tavalla, joka herättää tunteita.
Vuonna 2021 Kansallismuseo palautti saamelaisilta viedyt tuhannet käyttöesineet Saamelaismuseo Siidaan Inariin. Kyse on maailman mittakaavassa merkittävästä repatriaatiosta eli kulttuuriomaisuuden palauttamisesta alkuperämaahan. Samaan aikaan saamelaisten pyhimmät esineet, rummut, ovat yhä vankeina maailman museoiden kellareissa.
Elokuvaohjaaja Suvi West vie katsojan museomaailman kulisseihin. Dokumenttielokuvassa (Máhccan – Kotiinpaluu) West kysyy, voivatko palaavat esineet auttaa saamen kansaa käsittelemään vanhoja suruja? Miten kuulla esivanhempien ääni, joka perinteisesti on auttanut saamelaisia heidän omassa elämässään?
Elokuvassa West matkaa esineiden jäljillä Hampurista Göteborgiin ja Helsingistä Jäämeren rannalle. Matkaseurana Westillä ovat museoalan asiantuntijat, menneet sukupolvet ja unet.
Pari päivää sitten Inarissa nähtiin ensi-illassa maailman ensimmäinen koltansaamenkielinen elokuva Je’vida. Katja Gaurilofin ohjaama ja yhdessä Niillas Holbergin kanssa käsikirjoittama elokuva tulee pian elokuvateattereihin. Elokuva kertoo siitä, mitä tapahtuu, kun juuret omaan kulttuuriin ja identiteettiin katkaistaan. Mitä tulee tilalle?
Keväällä paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa käytiin norjalaisten ohjaamasta elokuvasta Anna joen virrata – Ellos eatnu. Elokuva vie keskelle 1970-1980-luvun Alta-joen valjastamista, jota saamelaiset vastustivat. Joen rakentaminen kuitenkin toteutettiin, tosin pienempänä kuin alun perin oli suunniteltu. Alta-joen tapahtumat eivät oikeastaan ole pelkkää historiaa. Myös tänään saamelaiset osoittavat mieltä Oslossa parlamenttitalon edessä, koska saamelaisten kotiseudulle suunnitellut ja jo rakennetut mittavat tuulivoimapuistot uhkaavat saamelaiskulttuuria ja siihen olennaisesti kuuluvaa poronhoitoa.
Suomen ja Euroopan ainoasta alkuperäiskansasta, saamelaisista on kirjoitettu hävettävän vähän koulujemme oppikirjoissa. Siksi me suomalaiset tiedämme kovin vähän saamelaisista, heidän oloistaan, heidän historiastaan tai heidän kulttuuristaan. Saamelaisten totuus- ja sovintokomissiossa, jossa olen ollut mukana sen perustamisesta lähtien, voimme olla vain tyytyväisiä siitä, että taitavat elokuvan tekijät tekevät saamelaisille kipeitä asioita tunnetuksi hienolla tavalla.
Me komissiossa kierrämme ympäri maata kuulemasa saamelaisia. Tarjoamme saamelaisille itselle mahdollisuuden kertoa siitä, mitä on tapahtunut ja miten se on vaikuttanut omaan elämään. Kysymys ei ole historiasta, vaan myös siitä, mitä tapahtuu tänä päivänä. Keskustelut ovat luottamuksellisia. Kuultava itse päättää, haluaako hän esiintyä nimellään vai nimettömänä.
Kuulemisten ja tilaamiensa selvitysten perusteella komissio kirjoittaa raportin, mitä on tapahtunut sekä esittää Suomen valtiolle ehdotuksia toimenpiteiksi, joilla varmistetaan, ettei saamelaisten oikeuksia enää loukata. Kun komission työ päättyy, saamelaisten ääni ei häviä mihinkään. Kuuulemisaineistot tallennetaan Kansallisarkistoon, josta ne ovat vielä sadankin vuoden päästä tutkijoiden luettavissa.