Minulta kysytään usein, mitä Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio tekee, kun siitä ei juuri mediassa ole juttuja. Vastaan, että toimeksiantomme mukaisesti kuulemme saamelaisia. Kuulemiset ovat luottamuksellisia. Niistä ei kerrota kavereille eikä medialle.
Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio ja sen työtä seuraava parlamentaarinen ryhmä kokoontuivat yhdessä Inarissa tällä viikolla. Kuva: Eeva Mäkinen.
Tämä viikko oli taas komission reissuviikko. Olimme Inarissa ja Utsjoella. Avaan tässä, mitä viikon aikana tapahtui. Maanantaiaamuna nousin metroon, joka sopivasti sijaitsee Espoon asunnostani kävelymatkan päässä, huristelin Helsingin päärautatieasemalle. Sieltä lähtevät junayhteydet lentoasemalle. Sinä päivänä ammattiliitot aloittivat lakon teollisuuden työmailla, mutta meille tavallisille kansalaisille lakot eivät näkyneet muutoin kuin lehtien otsikoissa. Ivalon lento oli täpötäynnä ulkomaisia matkailijoita. Heitä pohjoisen reiteillä tänä talvena on riittänyt.
Inarissa ilta ja seuraava aamupäivä oli varattu pääministeri Petteri Orpon asettamalla poliittiselle seurantaryhmälle, joka nimensä mukaisesti seuraa komission työtä. Seurantaryhmä asetettiin viime marraskuussa ja siinä ovat edustettuina kaikki eduskunnassa olevat puolueet. Olimme saaneet houkuteltua suurimman osan kansanedustajista Inariin paitsi kokoustamaan kanssamme tutustumaan Saamelaiskäräjien toimintaan ja Saamelaismuseoon. Seurantaryhmässä puhetta johtaa pääministerin valtiosihteeri Risto Artjoki. Kansanedustajat tuntuivat olevan aidon kiinnostuneita tehtävästään saamelaisten totuus- ja sovintokomission poliittisena taustaryhmänä. Minusta oli mukavaa siteerata heille edesmennyttä tasavallan presidentti Urho Kekkosta. Hän sanoi aikoinaan, että saamelaisia on niin vähän, ettei heidän oikeuksien parantaminen ole keneltäkään pois.
Saamelaisten totuus- ja sovintokomission kokouksessa pääministeri Petteri Orpon valtiosihteeri Risto Artjoki, joka johtaa parlamentaarista seurantaryhmää. Kuva: Eeva Mäkinen.
Kokousten välissä istuin Teams-kuulemisessa eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunnassa. Siellä on käsittelyssä saamelaiskäräjälakiesitys, jonka Orpon hallitus ohjelmansa mukaisesti antoi eduskunnalle viime vuoden lopulla. Hallituksen esitys on yksimielinen, joten voisi olettaa, että’ hallituspuolueitten kansanedustajat tukevat oman hallituksensa esitystä. Myös Saamelaiskäräjät on hyväksynyt esityksen. Kevään aikana lakiesityksen käsittely saataneen eduskunnassa päätökseen. Lakiesityksen mietintövaliokunta, perustuslakivaliokunta on aivan lähi aikoina tulossa tutustumaan paikan päälle Inariin saamelaisasioihi. Tämä on epäilemättä hyvä asia.
Samana päivänä tapasimme Inarissa vierailevan YK:n erityisraportoija Fabian Salvianin, argentiinalaisen professorin, joka oli tutustumassa kaikissa Pohjoismaissa käynnissä oleviin saamelaisten totuus- ja sovintoprosesseihin. Tämä ystävällinen herra neuvoi keskittymään olennaiseen ja tekemään konkreettisia ehdotuksia.
Viikon aikana kymmenet ihmiset ilmoittautuivat kuulemisiin. Kuulemisten aiheet polveilivat niin kuin ihmisen elämä: Miksi minua ei ole hyväksytty saamelaiskäräjien vaaliluetteloon? Onko laki kaikille sama, miettii kuultava ja kertoo kokemuksiaan metsähallituksen toiminnasta. Kysyivät, mikä saamelainen minä olen, kun en osaa puhua saamen kieltä. Minulla ei ole huonoja kokemuksia asuntoloista, mutta toisilla voi olla. Kalastusneuvottelut – eivät ne ole neuvotteluja, ne ovat sanelua.
Monta kertaa viikon aikana yllätyin, etten tuntenut oloani kiusaantuneeksi, vaikka ympärilläni kaikki muut puhuivat saamea ja minulle puheet piti tulkata. Olin vieras ja valtaväestön edustaja, mutta silti tunsin kuuluvani joukkoon. Olimme yhteisellä asialla, etsimässä totuutta.
Hannele Pokan blogi