Saamelaisten oikeuksien ja yhteiskunnallisen aseman vahvistaminen herätti Suomen saamelaisalueella voimakasta vastustusta 1990-luvun alkupuolella. Vastustuksen taustalla olivat erityisesti pelot valta-asemien muutoksista, yhdenvertaisuuden toteutumisesta ja aluekehityksen taantumisesta. Tähän tulokseen päätyy tutkija, oikeustieteen tohtori Juha Guttorm tuoreessa selvityksessään Saamelaisten totuus- ja sovintokomissiolle.
Selvityksessään Guttorm on muun muassa lakihankkeiden valmisteluasiakirjojen ja niistä annettujen lausuntojen sekä vanhojen lehtiartikkeleiden pohjalta tutkinut, miksi 90-luvulla vireille tulleet saamelaisten oikeusaseman vahvistamiseen tähtäävät laki- ja muut hankkeet herättivät saamelaisalueen pääväestön keskuudessa niin voimakasta vastarintaa. Selvitys julkaistiin keskiviikkona 5. helmikuuta Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa.
kohtelun vaatimuksen. Kuva: Ville-Riiko Fofonoff.
Selvitys pureutuu muun muassa saamelaislakiehdotuksen (1990), perustuslain saamelaisia koskevien perusoikeuksien (1995), kulttuuri-itsehallintolakien (1995), Lapin seutukaavan 4. osan ja ILO 169 -sopimuksen käsittelyyn. Näistä erityisesti kulttuuri-itsehallintoa koskeva lakikokonaisuus joutui ankaran vastustuksen kohteeksi.
Guttormin mukaan hankkeita vastustettiin, koska niiden pelättiin kasvattavan saamelaisten oikeuksia perinteisissä elinkeinoissa sekä luonnonvarojen ja maa- ja vesialueiden käytössä muun väestön oikeuksien kustannuksella. Hankkeiden vastustajat tukeutuivat perinteiseen tulkintaan yhdenvertaisuuden vaatimuksesta katsoen, että voimassa olevat lait turvaavat saamelaisille jo samat oikeudet kuin muullekin väestölle, eikä heidän oikeusasemaansa kohentavia lakeja ole siksi tarpeen säätää.
Mikäli saamelaisille haluttaisiin antaa erityisoikeuksia kulttuurinsa säilyttämiseen, niiden tulisi koskea myös muuta paikallista väestöä, jotta ei syyllistyttäisi pääväestön syrjintään.
– Pelättiin, miten pääväestön yhdenvertaisuus toteutuu. Onhan tämä nyt nurinkurista, Guttorm huomautti julkaisutilaisuuden puheenvuorossaan.
Yksi keskeinen syy saamelaisten oikeuksien vastustamiselle oli Guttormin mukaan myös suomalaisten huoli oman yhteiskunnallisen valta-asemansa säilymisestä.
– Ajateltiin, että hankkeet siirtävät vallan saamelaisyhteisölle. Suomalaiset pelkäsivät oman valtansa menettämistä. Sen vuoksi oli syytä vastustaa kaikkia näitä hankkeita.
Saamelaisten vallan lisääntymisen pelättiin myös vaikeuttavan “normaalia” aluekehitystä.
– Suomalaiset pelkäsivät saamelaisten vallan kasvamisesta seuraavan yhtä sun toista, muun muassa aluekehityksen lamaantumisen. Oli pelko, että esimerkiksi matkailu, kaivostoiminta ja metsätalous joutuisivat kärsimään siitä, Guttorm kertoo.
Julkaisutilaisuuden paneelikeskustelussa kolttien luottamusmies Veikko Feodoroff toi esiin, kuinka vastaavat asenteet vallitsevat esimerkiksi luonnonvarojen suhteen yhä tänä päivänä.
– Kun kyse on maankäytöstä, luonnonvaroista ja vihreästä siirtymästä, saamelaisille ja saamelaiselinkeinoille ei haluta antaa valtaa, koska meidän pelätään jarruttavan kehitystä. Esimerkiksi mineraaleja ja muita luonnonvaroja halutaan hallita ulkopuolelta, eikä paikallisilla ole sananvaltaa. Tämä jarruttaa saamelaispolitiikkaa ja oikeuksien kehitystä, kun meidän sananvaltaamme halutaan entisestään kaventaa, Feodoroff pohti.
Lakihankkeiden väitettiin myös aiheuttavan epäsopua ja ristiriitoja saamelaisten ja paikallisen pääväestön välillä.
– Ristiriitojen välttäminen ja yhteiskuntarauhaan vetoaminen olivat lakihankkeiden vastustajien käyttämiä pääargumentteja. Puhuttiin myös, että esitykset on valmisteltu pimeissä oloissa pienissä piireissä ja salaseuroissa, Guttorm lisäsi.
Tähän liittyen saamelaisasioiden käsittelyssä on Suomessa vedottu usein myös yksimielisyyden vaatimukseen. Jotta asiat voivat muuttua, olisi niistä oltava kaikkien saamelaisten, ja jopa kaikkien lappilaisten, yhtä mieltä. Helsingin yliopiston oikeusvaltiokeskuksen johtaja, entinen oikeusministeri Tuija Brax nosti paneelikeskustelussa esiin, kuinka vaatimus yksimielisyydestä toistuu ihmisoikeuskysymyksissä.
– “Kun ne riitelee siellä keskenään” on todella monessa muussakin ihmisoikeustaistelussa toistuva argumentti. Esimerkiksi kirkon sisällä on ollut sama paine yksimielisyyteen ensin naispappeudesta ja nyt seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. Sellaista ei vaadita, kun tapellaan vaikka verotuksen tasosta tai sosiaaliturvasta, mutta yhtäkkiä, kun tuodaan esiin ihmisoikeuskysymyksiä ja osittain uusia asioita osalle yleisöstä, niin vaatimus yksimielisyydestä toistuu myös ympäristökysymyksissä, mutta erityisen selvästi koskien saamelaiskysymyksiä, Brax totesi.
Saamelaiskäräjien varapuheenjohtaja Leo Aikio huomautti paneelissa, että saamelaisten poliittinen toiminta ei voi perustua täydelliseen yksimielisyyteen, kuten ei muukaan demokratia.
– Tässä se ongelman ydin onkin. Jostain syystä meidän parlamentaarinen toiminta ei voi olla asioista eri mieltä.
Saamelaisten oikeusaseman kehitys pysähtyi 90-luvulla kulttuuri-itsehallintolakeihin liittyneen kiistelyn seurauksena. Tämä vaikuttaa edelleen nykypäivänä saamelaisuuden määrittelyä koskeviin kiistoihin, Juha Guttorm näkee.
Paneelikeskustelussa nousi esiin myös saamelaiskäräjälain uudistus, jota edistää nyt jo neljäs hallitus pääministeri Petteri Orpon johdolla. Saamelaiskäräjien vaalilautakunnan sihteerinä pitkään työskennellyt Antti Aikio pitää lain voimaansaattamista äärimmäisen tärkeänä.
– Saamelaiskäräjälakia voi pitää saamelaisten perustuslakina ja kaikkein tärkeimpänä säädöksenä, Aikio huomautti.
Myös Saamelaiskäräjien varapuheenjohtaja Leo Aikio peräänkuulutti valtiolta nopeita toimia saamelaisten oikeuksien tunnustamiseksi.
– Esimerkiksi oikeuslaitos on jo alkanut tunnustaa saamelaisten oikeuksia, mutta valtio ei halua korjata tilannetta. Saamelaiset, jotka ovat saaneet oikeuksia oikeusteitse, tulevat niitä käyttämään ja siitä syntyy eripuraa. Tilanne voi räjähtää käsiin, ellei lainsäädäntöä saateta sille tasolle, mille se kuuluu, Aikio totesi.
Oikeusministerinä aiemmin toiminut Tuija Brax yhtyi Guttormin selvityksessään esittämään analyysiin saamelaisten oikeuksien edistymisestä vielä siinä vaiheessa, kun Suomen perusoikeusuudistusta valmisteltiin. Suomi haluttiin silloin liittää kansainväliseen ihmisoikeusvirtaan ja saamelaisten asema alkuperäiskansana kirjattiin perustuslakiin.
Hän muistutti paneelikeskustelussa, että oikeuksien edistämiseen voi olla monta tietä.
– Jos yksi ovi sulkeutuu niin onhan olemassa muita ovia. Tämänkin hallituksen aikana ympäristöministeriö on tehnyt todella hyvää työtä pohtiakseen sitä, miten kumulatiiviset vaikutukset saamelaisten oikeuksille, erilaiset maankäytön paineet ja uhat, pitää käsitellä paremmin. Keinoja saada asioita parempaan päätöksentekoon tai jopa juridisoida, voi olla.
Juha Guttormin selvitys “Saamelaisten oikeudet ja yhdenvertaisuus – miksi saamelaisten aseman vahvistaminen synnytti vastaliikkeen 1990-luvun alussa?” on luettavissa Valtioneuvoston verkkosivuilla. Julkaisutilaisuuden tallenne on katsottavissa Youtubessa.
Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio kiittää julkaisutilaisuuden osallistujia hyvästä keskustelusta!
Selvitys on osa Saamelaisten totuus- ja sovintokomission erillisselvitysten sarjaa. Komission tehtävänä on selvittää saamelaisten kokemaa syrjintää ja assimilaatiota sekä tuoda esiin keinoja sovinnon rakentamiseksi alkuperäiskansa saamelaisten ja Suomen valtion välillä. Tiedot komissiolle valmistelluista selvityksistä löytyvät verkkosivuilta https://sdtsk.fi/julkaisut/.