– Saamelaiset ovat joutuneet taistelemaan oikeuksista maihinsa ja kulttuuriinsa vuosisatojen ajan. Saamelaisten kotiseutualueella jokaisella alueella ja sukupolvella on omat kokemuksensa maiden menetyksistä ja elinmahdollisuuksien kaventumisesta, toteaa Lapin yliopiston nuorempi tutkija Kukka Ranta. – Nykyiset sukupolvet yrittävät yhä sopeuttaa saamelaista elämäänsä aiempien sukupolvien aikana tapahtuneisiin valtaviin ympäristön muutoksiin, ja saamelaisyhteiskunta on jälleen suurten muutosten ja sopeutumisen edessä.
Ranta laati saamelaisten totuus- ja sovintokomissiolle erillisselvityksen uusista teollisista maankäyttöpaineista. 1990-luvulta lähtien ilmastonmuutos on alkanut vaikuttaa voimakkaasti saamelaisten kotiseutualueen ympäristöön ja saamelaisiin elinkeinoihin. Uusia teollisia maankäyttöpaineita tulee myös energiasiirtymän mukana. Selvitys tarkastelee saamelaisten osallistumisoikeuksia energiansiirtymään liittyvissä maankäyttösuunnitelmissa erityisesti kaivosten ja tuulivoiman osalta. Monille saamelaisille energiasiirtymä näyttäytyy mustana, tai vihreänä kolonialismina.
– Käsivarren paliskunnan saamelaiset kokevat, ettei heillä ole lakia turvanaan eivätkä he ole tasaveroisia neuvottelukumppaneita maankäyttöpaineiden alla, Ranta toteaa. – Jo pelkkä aluevarauspäätös luo epävarmuutta. Jos nuoret eivät uskalla jatkaa perinteisten elinkeinojen parissa, voi seurauksena olla perinteisen saamelaiskulttuurin katoaminen.
Nykyisellään yksikin varaus ja uusi maankäyttösuunnitelma nielee valtavasti aikaa, resursseja ja voimia saamelaisyhteisöiltä. Rannan keräämässä aineistossa korostuu psykologisen taakan paino. Jatkuva uhka maiden loppumisesta, saamelaiskulttuurin jatkuvuuden katkeamisesta ja perinteisen poronhoidon loppumisesta luo jatkuvaa epävarmuutta.
– Energiasiirtymän oikeudenmukaisuus riippuu viime kädessä kansallisesta lainsäädännöstä ja sen toimeenpanosta. Tähän asti on nähtävissä, ettei yhdessäkään energiasiirtymään liittyvässä teollisessa maankäyttösuunnitelmassa saamelaisia ole osallistettu riittävästi, Ranta painottaa.
Kukka Rannan erillisselvitys ”Väistämisalueita ei enää ole – uudet teolliset maankäyttöpaineet saamelaisten kotiseutualueella” julkaistiin 17.6.2025 järjestetyssä tilaisuudessa Inarin Sajoksessa. Samassa tilaisuudessa julkaistiin myös Jan Saijetsin ja Jarmo Pyykön erillisselvitys ”Metsätalouden vaikutukset saamelaiseen poronhoitoon – Tarkastelussa kumulatiiviset haitat ja osallistuminen päätöksentekoon”.
Metsätalouden aiheuttama huomattavan haitan kynnys on jo ylitetty
Metsätalous on jo aiheuttanut suurta kumulatiivista haittaa saamelaiselle poronhoidolle. Haitta on jo niin huomattavaa, että se rikkoo saamelaisten perus- ja ihmisoikeuksia, toteavat Saijets ja Pyykkö selvityksessään. Selvityksessä metsätalouden vaikutuksia arvioidaan laskelmalla jäkälän vuosituoton menetyksestä. Jäkälän vuosituotto riippuu poromäärästä, metsien iästä, pinta-alasta ja kangastyypistä, infrastuktuurin häiriöistä, laidunluokista sekä talvi-, kesä- ja ympärivuotisten laidunten määristä. Laskelmat on tehty Muddusjärven, Hammastunturin, Ivalon ja Lapin paliskuntien alueella.
– Laskentamallista riippuen metsätalouden aiheuttama taloudellinen haitta on noin 2 miljoonan euron luokkaa vuodessa neljän paliskunnan alueella. Tämä osoittaa mielestämme, että huomattavan haitan kynnys on jo ylitetty, Saijets toteaa. – Tässä laskelmassa on huomioitu vain jäkälämenetyksen aiheuttama haitta, mutta muitakin haittoja on lukuisia. Käytännössä tämä tarkoittaa, että nämä neljä paliskuntaa ovat menettäneet 50—70 henkilötyövuoden panoksen poronhoidossa. Tämä on pienen kansan keskuudessa huomattava osuus työvoimasta. Lisäksi paikalliset vaikutukset poronhoitoon ovat suuria.
Metsien suojelusta ja käytöstä pitäisi sopia saamelaisyhteisöjen kanssa
Selvityksessä huomautetaan, että suojelemattomia luonnonmetsiä on kuitenkin runsaasti jäljellä. Osa näistä on jo puuntuotannon ulkopuolella, mutta ne eivät ole lakisääteisesti suojeltuja. Saijets ja Pyykkö esittävät, että vaikka nämä metsät eivät kaikki täytäkään EU:n kriteerejä, niin niiden kohdalla tulisi kuitenkin ottaa poronhoitajien näkemyksetkin huomioon, sillä ne tuottavat jäkälää. Metsien suojelu ja käyttö tulisikin sopia saamelaisten yhteisöjen kanssa prosesseissa, jotka täyttävät saamelaisten perus- ja ihmisoikeuksiin kuuluvan vapaan, tietoon perustuvan ennakkosuostumuksen periaatteen.
Selvitys osoittaa, että saamelaisten oikeuksiin alkuperäiskansana kuuluva tehokas osallistuminen heitä koskevaan päätöksentekoon ei ole metsien käytössä tähän mennessä toteutunut tyydyttävällä tavalla. Kulttuurin heikentämiskielto ja kumulatiivisten vaikutusten arviointi ovat kuitenkin osa saamelaisten poronhoitajien perus- ja ihmisoikeuksia. Myös YK:n ihmisoikeuskomitea on todennut, että kumulatiiviset kokonaishaitat on arvioitava, eikä vain yksittäisten toimenpiteiden tai suunnitelmien.
– Tutkimuksemme osoittaa, että huomattavan haitan kynnys on jo ylitetty usean poronhoitoyhteisön kohdalla, Pyykkö toteaa. – Silloin jokainen merkitseviä haittoja aiheuttava lisätoimenpide rikkoo saamelaisten perus- ja ihmisoikeuksia. Maankäyttäjät ja viranomaiset eivät tee kumulatiivisten vaikutusten arvioita, vaikka se on välttämätöntä haitan määrittelyssä. Jatkossa tätä kumulatiivista vaikutusten arviointia tulisi tehdä myös päätöksenteon tueksi viranomaisvoimin.
Tarvitaan muutoksia lainsäädäntöön ja koviin materiaalisiin oikeuksiin
Suomen saamelaisten keskusjärjestön puheenjohtaja Aslak Holmberg uskoo, että selvitykset antavat hyvää pohjaa komission työlle. Hän uskoo niiden auttavan määrittämään kulttuurisen haitan rajaa ja tukevan argumentaatiota myös jatkossa, kun uusia suunnitelmia hakkuille ja muille teollisen maankäytön muodoille tehdään. Merkittävän haitan raja tulisi hänen mukaansa olla saamelaisyhteisöjen määriteltävissä, sillä viranomaiset eivät tunne alueita tai kulttuuria riittävällä tavalla.
– Molemmissa selvityksissä myös korostui se hyvin odotettavakin johtopäätös, että saamelaisten vaikutusvalta on hyvin rajallista varsinaiseen päätöksentekoon kautta Saamenmaan. On tärkeää, että rakenteellisten muutosten tarvetta painotetaan, sillä virkamiesten tietoisuuden lisääminen ei riitä. Tärkeää on siirtyä puhumaan kovista materiaalisista oikeuksista, Holmberg toteaa.
Tutkija ja poromies Pekka Aikio taas toteaa, että hänen mielestään saamelaisten oikeuksien kaventaminen on jatkunut jo vuosisatojen ajan, ja alkanut jo ennen Suomen itsenäistymistä. Hänen mukaansa nimenomaan lainsäädäntöön tulisi kiinnittää huomiota, ja sitä tulisi muuttaa. Yksi esimerkki olisi vahingonkorvauslainsäädäntö ja sen uudistaminen.
Vuotson saamelaisseuran edustaja Milla Pulska korostaa perinnetiedon säilyttämisen tärkeyttä ympäristömuutosten alla. Vuotson alueella on ollut paljon isoja ympäristömuutoksia. Esimerkiksi tekoaltaat vaikuttivat suuresti alueen kulttuuri- ja kieliverkostoihin, jotka pirstaloituivat altaiden takia. Sopeutumista ja menetyksiä on ollut Pulskan mukaan niin paljon, että perinnetiedon keräämisen ja säilyttämisen tärkeys korostuu. Tätä tehdään esimerkiksi Šelgos Tankajohka -projektin kautta.
– Uusin uhka Vuotson alueella on koneellisen kullankaivuun lisääntyminen. Se uhkaa vesistöä, ympäristöä ja poronhoitoa. Tärkeää olisikin kullankaivuulupia myönnettäessä tarkastella kokonaishaittoja ja ympäristömuutoksia yhdessä, toisin sanoen ympäristömenetyksiä kokonaisuutena, sanoo Pulska.
Kukka Rannan erillisselvitys ”Väistämisalueita ei enää ole – Teolliset maankäyttöpaineet saamelaisten kotiseutualueella” ja Jan Saijetsin ja Jarmo Pyykön erillisselvitys ”Metsätalouden vaikutukset poronhoitoon – tarkastelussa kumulatiiviset haitat ja osallistuminen päätöksentekoon” julkaistiin saamelaisten totuus- ja sovintokomission julkaisutilaisuudessa Inarin Sajoksessa 17.6.2025. Julkaisut ovat luettavissa ja ladattavissa valtioneuvoston julkaisuarkistossa. Tallenne on katsottavissa ja julkaisu ladattavissa myös komission verkkosivuilta.