Suomen valtiolla on sekä velvollisuus että mahdollisuudet turvata saamen kielille elinvoimainen tulevaisuus.
– Valtion tulisi luoda saamen kielten tueksi pysyvät rakenteet ja osoittaa saamen kielityölle riittävät resurssit, jotta saamen kielet voivat vahvistua ja kehittyä Suomessa. Saamelaisen sosiolingvistiikan professori Annika Pasanen sanoo saamen kielten tilanteen kohentuneen Suomessa poikkeuksellisella tavalla. – Tästä huolimatta kaikki kolme Suomessa puhuttua saamen kieltä, inarin-, koltan- ja pohjoissaame, ovat edelleen uhanalaisia ja niiden tulevaisuuden varmistamiseksi tarvitaan jatkuvaa työtä. – Kielellistä assimilaatiota, sulautumista, aiheuttavat tekijät eivät ole kadonneet minnekään, hän sanoo.
Saamen kielten elinvoimaisuuden turvaaminen edellyttää kielen uusille sukupolville siirtämisen mahdollistamista koko maassa. Suurin osa saamelaislapsista ja lapsiperheistä asuu tällä hetkellä saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella, jossa saamen kielten opetus koulussa on parhaimmillaankin vähäistä. Lisäksi opetusta annetaan useimmiten hanketoimintana.
Saamelaisten totuus- ja sovintokomissiolle erillisselvityksen tehnyt Pasanen pitää saamen kielityön projektiluonteisuutta yhtenä suurimmista riskeistä kielten tulevaisuudelle. Lisäksi ongelmallista on, että kielityö nähdään usein vapaaehtoistyönä. Näitä ongelmia on myös saamelaisten kotiseutualueella.
– Saamen kielipesät toimivat projekteina, vaikka ne ovat selkeästi osoittautuneet saamen kielten elvyttämisen tehokkaimmiksi välineiksi. Niiden lisäksi myös mm. saamen kielityön pohjoismainen keskus, Saamen Kielikaltio (Sámi Giellagáldu, Säämi Kielâkäldee, Sääʹm Ǩiõllkaʹlddi) toimii ilman vakiintunutta rahoitusta ja epävarmuudessa.
Tärkeintä on saamen kielen siirtyminen kodeissa
Pasanen sanoo, että tärkein yksittäinen asia saamen kielten tulevaisuuden kannalta on kuitenkin saamen kielten siirtyminen uusille sukupolville kodeissa. Hän korostaa selvityksessään saamen kielten tilanteiden moninaisuutta. Inarin-, koltan- ja pohjoissaamen kielten tilanteet poikkeavat toisistaan. Pohjoissaamen tilanne vaihtelee alueelta toiselle mentäessä ja on moninaisempi kuin inarin- ja koltansaamen. Saamen kieliä puhuvat kieliyhteisötkin ovat entistä moninaisempia. Äidinkielisten lisäksi saamen kieliä puhuu joukko saamen kielensä elvyttäneitä ja lisäksi joukko aivan uusia, saamelaisyhteisöjen ulkopuolelta tulevia kielenkäyttäjiä.
Pasasen selvityksen julkaisutilaisuudessa työtä kommentoineet saamen kielten asiantuntijat pitivät myös tärkeänä saamen kielten moninaisuuden huomioimista ja kielen suunnitteluun panostamista.
Saamelaiskäräjien hallituksen jäsen Tauno Ljetoff nosti esille monisaamenkielisyyden tervetulleena kehityksenä. Monisaamenkielinen kommunikointi lisää kielen käyttötilanteita ja lisää eri saamen kieliä puhuvien ihmisten keskinäistä ymmärrystä. Ljetoff on itse oppinut koltansaamen aikuisiällä, työskentelee nykyään monisaamenkielisessä yhteisössä ja siirtää koltansaamea lapselleen.
Inarinsaamen kielen yhdistyksen (Anarâškielâ servi) puheenjohtaja Marja-Liisa Olthuis korosti sitä, että keskimmäisen kielisukupolven pitäminen vahvana on erityisen kriittistä. Hänen mukaansa inarinsaamen kohdalla toivottiin, että kieli palaa koteihin, kun avainihmiset siirtyvät kielensiirtäjiksi yhteiskuntaan – mikä myös toteutui.
– Inarinsaamessa ollaan siirtymässä tietynlaiseen ylläpitovaiheeseen. Ei ole enää akuuttia tarvetta kasvaa ja kasvaa, vaan nyt tulisi keskittyä siihen mitä jo on ja vahvistaa sitä entisestään, Olthuis totesi.
Saamen kielikaltio taistelee olemassaolostaan kielityön ohessa
Saamen Kielikaltion johtaja Mika Saijets korosti, että kielityön rakenteiden vakinaistaminen on tärkeää saamen kielten elinvoimaisuudelle. Saamen Kielikaltio on joutunut viimeisen puoli vuotta kielityön ohella kamppailemaan olemassaolostaan – ilman lain suojaa rahoituksen jatkuvuus ja työn tulevaisuus on epävarmaa. Kielikaltion rooli on keskeinen saamen kielten kielenhuollossa ja normituksessa sekä saamen kieliä koskevan pohjoismaisen yhteistyön kehittämisessä.
– Valtion pitäisi varmistaa pysyvä rahoitus Kielikaltion toiminnalle. Valtiolla on erityinen vastuu, koska se on osaltaan aiheuttanut vahinkoa saamen kielille assimilaatioprosessien kautta, Saijets sanoo.
Filosofian tohtori, alkuperäiskansatutkimuksen vanhempi tutkija Irja Seurujärvi-Kari Helsingin yliopistolta, nosti esille kotiseutualueen ulkopuolella olevat erityiset haasteet. Joiltakin alueilta, kuten esimerkiksi Helsingistä, aiemmin vaalittu saamelaisten keskinäinen yhteisöllisyys on päässyt hiipumaan pois. Tämä on huolestuttavaa, sillä suurin osa saamenkielisistä lapsista asuu nykyään kotiseutualueen ulkopuolella. Seurujärvi-Kari muistutti kuitenkin, että kotiseutualueellakin on haasteensa. – Esimerkiksi luontaiselinkeinojen, kuten poronhoidon, parissa on huomattu, että suomen kieli ottaa enemmän tilaa kuin aiemmin. Poronhoidon saamenkielinen sanasto alkaa pikkuhiljaa korvautua suomen kielellä, ja tähän on nyt tärkeää puuttua.
Kuntatason päätöksenteolla ratkaisevin rooli arjessa
Pasanen antaa selvityksessään saamen kielten edistämiseksi omat suosituksensa, jotka koskevat Suomen valtion kielipolitiikkaa. Ne voi jaotella karkeasti kolmeen osa-alueeseen: kielitilanteen parantamiseen kotiseutualueen ulkopuolella, pysyvien rakenteiden ja resurssien takaamiseen, sekä kielilainsäädännöllisiin teemoihin. Lisäksi saamen kielten tilanteesta Suomessa olisi Pasasen mukaan saatava lisää tutkittua tietoa.
Seurujärvi-Kari nosti esille yhteispohjoismaisen saamelaissopimuksen yhtenä keinona edistää Suomen, Norjan ja Ruotsin rajat ylittävää yhteistyötä, erityisesti kieliyhteistyötä. Panelistit pitivät tärkeänä myös sitä, että Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa käynnissä olevat totuus- ja sovintoprosessit tekevät yhteistyötä ja niiden välillä on tiedonvaihtoa.
Olthuis ja Ljetoff painottivat, että kielipesien asema tulisi varmistaa varhaiskasvatuslaissa. – Perheiden tukeminen kielivalinnoissa alusta alkaen on tärkeää. Kielityövälineet ovat kuitenkin vielä puutteelliset. Olthuis kertoi, että esimerkiksi sanakirjatyö puuttuu inarinsaamesta toistaiseksi kokonaan. Ljetoff taas näkee kieliteknologian kehittämisen keskeisenä, jotta apua saataisiin myös kielen normittamiseen. Lisäksi saamen kielten edistäminen tulisi saada mukaan myös kuntien strategioihin. – Kuntatason päätöksenteolla on usein saamenkielisten perheiden osalta se ratkaisevin rooli arjessa, sanoi Ljetoff.
Annika Pasasen erillisselvitys ´Saamelaisten kielellisen sulautumisen, selviytymisen ja uudistumisen prosesseja Suomessa´ julkaistiin saamelaisten totuus- ja sovintokomission webinaarissa 23.5. Julkaisu on luettavissa ja ladattavissa valtioneuvoston julkaisuarkistosta. Tallenne on katsottavissa ja julkaisu ladattavissa myös komission verkkosivuilta.
Pasanen työskentelee saamelaisen sosiolingvistiikan professorina Saamelaisessa korkeakoulussa Norjan Koutokeinossa (Sámi allaskuvla/ Sámi University of Applied Sciences). Hän kuvaa itseään kielenelvytykseen erikoistuneeksi kielitutkijaksi, kieliaktivistiksi ja -vaikuttajaksi, Saamenmaalle päätyneeksi suomalaiseksi.
Lisätietoja:
Annika Pasanen
Sosiolingvistiikan professori, +47 78 44 85 32
annikap[at]samas.no
Ulla Aikio-Puoskari
Saamelaisten totuus- ja sovintokomission pääsihteeri, +358 29 516 0135
ulla.aikio-puoskari[at]gov.fi
Mira Pohjanrinne
Viestintäsuunnittelija +358 29 516 0041
mira.pohjanrinne[at]gov.fi