Kristillistäminen vaikutti saamelaisten kulttuuriin hyvin syvällisesti, ja vielä 1800-luvun alkupuolella saatettiin sakottaa sellaisia saamelaisia, jotka eivät opettaneet lapsilleen suomen kieltä. Kirkon käännytystyössä oli kyse Saamenmaahan kohdistuneesta kolonialistisesta haltuunotosta, jolle tyypillistä on alkuperäisväestön omien rakenteiden syrjäyttäminen sekä määräysvallan siirtyminen keskeisissä elämää koskevissa päätöksissä maallisen ja kirkollisen vallankäytön keskuksiin. Kristinuskoa levitettiin saamelaisten asuinalueelle yhtä aikaa kaivostoiminnan eli luonnonvarojen haltuunoton sekä etelästä tulevan uudisasutuksen kanssa.
– Kyseessä ei ollut kuitenkaan yhdensuuntainen vyöryvä voima, jossa sorretut uhrit jäivät avuttomina itsevaltaisten kirkonmiesten armoille. Vaikka kristinusko ja kirkko muuttivat saamelaisten kulttuuria hyvin syvällisellä tavalla, he olivat kohtaamistilanteissa kuitenkin aktiivisia toimijoita, jotka osallistuivat myös omalla työllään kristinuskon edistämiseen, kirjoittaa Ritva Kylli saamelaisten totuus- ja sovintokomissiolle laatimassaan erillisselvityksessä.
Kuva: Juhani Ahola 1920-luku. Suomen Metsästysmuseo, A. E. Järvisen kuvakokoelma.
Saamelaisten ja kirkon suhteissa on ollut kautta vuosisatojen suurta vaihtelua ja tempoilevuutta. Toisinaan saamenkielisiä vanhempia pakotettiin sakon uhalla opettamaan lapsilleen suomen kieltä, mutta toisaalta taas jotkut papit suhtautuivat saamen kielen käyttöön hyvinkin kannustavasti.
Arktisen ja pohjoisen historian yliopistonlehtori, Suomen ja Pohjois-Euroopan historian dosentti Ritva Kylli luo erillisselvityksessään ”Saamelaisten ja kirkon suhde Suomessa” katsauksen saamelaisten ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon välisiin suhteisiin alkaen kristillisen käännytystyön alkuvaiheista.
Suomen nykyiselle saamelaisalueelle luterilaisen kirkon käännytystyö ulotettiin 1500-luvulta lähtien, jolloin Suomen nykyinen alue kuului vielä Ruotsin valtakuntaan. Saamelaisten käännytyksestä tuli paitsi kirkon myös valtakunnan hallitsijoiden asia. Ruotsi kiinnostui pohjoisten alueiden hallitsemisesta, ja saamelaisten käännyttäminen nähtiin siihen yhtenä keinona. Myös Ruotsin Lapissa 1630-luvulla tehty Nasafjällin hopealöytö ja sen ympärille pystytetty kaivostoiminta vauhdittivat saamelaisalueen kristillistämistä. Myös Suomen Lapin nykyiseltä alueelta pyrittiin etsimään pappien myötävaikutuksella mineraaleja: vuonna 1749 annetun ohjesäännön perusteella saamelaisalueella toimivien pappien oli muun muassa etsittävä malmeja ja tehtävä meteorologisia havaintoja.
Saamelaisten esikristillisen uskonnon keskeinen uskonnollinen johtaja oli noaidi, noita. Koska saamelaisten uskontoon ei sisältynyt kirjallisia uskontunnustuksia, noidan merkitys oli olennainen myös uskontoon liittyvien perinteiden säilyttäjänä. Kirkko ja valtio ryhtyivätkin taistelemaan näyttävästi saamelaisalueella toimivia noitia ja heidän keskeisenä työvälineenään toimivia rumpuja vastaan.
Kun kirkon edustajat keräsivät rumpuja pois, he iskivät hyvin konkreettisella tavalla saamelaisten perinteiseen uskomusjärjestelmään. Osa rummuista päätyi yksityisiin kokoelmiin ja museoihin, mutta osa niistä tuhottiin. Esimerkiksi Enontekiön alueelta ei ole tiettävästi säilynyt yhtään historiallista noitarumpua. Kirkko kamppaili saamelaisten perinteistä kulttuuria ja maailmankatsomusta vastaan myös oikeuslaitoksen avulla. Monet saamelaiset joutuivat käräjille kertomaan, missä määrin he vielä harjoittivat omaa perinteistä uskontoaan – jota vallankäyttäjät nimittivät muun muassa ”epäjumalattomaksi taikauskoksi”.
– Uskonto muokkaa ihmisen itseymmärrystä ja identiteettiä hyvin syvällisellä tavalla. Alkuperäiskansatutkimuksessa on puhuttu niin sanotusta mielen kolonisoimisesta, jossa yksilö on omaksunut kolonialistisen valtajärjestyksen siinä määrin perusteellisesti, että omasta kulttuurista ja siihen liittyvistä perinteistä on muodostunut ihmisen mielessä jopa negatiivinen näkemys, Kylli kirjoittaa.
Kuva: Ilmari Itkonen. Museovirasto, Suomalais-ugrilainen kuvakokoelma.
Käänne tapahtui vuonna 1851 perustetun Oulun hiippakunnan myötä. Monet hiippakunnan piispoista ovat suhtautuneet saamen kielten seurakuntakäyttöön myönteisesti. Vuonna 1945 perustettiin Inarista käsin toimivan saamelaispapin virka, ja Inariin rakennettiin myös saamelaiskirkko. Perinteistä katekeettaopetusta puolustanut kirkko oli 1900-luvulla huolissaan myös kansakoulujen ja niiden asuntoloiden suomalaistavasta vaikutuksesta. 1970-luvun alussa alkuperäiskansojen lisääntynyt aktivismi heijastui myös kirkon toimintaan. Saamelaiset ovatkin osallistuneet jo vuosisatojen ajan aktiivisesti seurakuntien toimintaan, ja viimeisten vuosikymmenien aikana kirkko on kysynyt saamelaisilta yhä useammin näkemyksiä heitä koskeviin seurakunnallisiin asioihin.
Piispa Salmen näyttävin yksittäinen teko oli saamelaisille esitetty anteeksipyyntö helmikuussa 2012 saamelaisten kansallispäivänä Inarissa järjestetyssä Saamelaiset kirkossa -seminaarissa. Lisäksi Kirkon ja saamelaisten historiallisia – ja osin hyvin jännitteisiäkin – suhteita ryhdyttiin purkamaan 2020-luvulla Saamelaiset kirkossa -hankkeessa. Hankkeessa haluttiin kohdata saamelaisia yksilöinä ja yhteisönä saamelaisten kotiseutualueella ja kaupungeissa sekä tarjota turvallista alustaa käsitellä kirkkoon, uskoon ja uskontoon liittyviä kipeitäkin aiheita. Arkkipiispa Tapio Luoma totesi, että kirkossa oli tarpeen tarkastella menneisyyden tekoja erityisen kriittisesti – että kirkolla on tässä oppimisen ja katumuksen paikka, koska se on toiminut muun yhteiskunnan tavoin ja sen mukana tavalla, joka ei kestä eettistä tarkastelua.
Selvitys julkaistaan Valtioneuvoston verkkosivuilla 20.3. klo 8
- Ritva Kylli: Saamelaisten ja kirkon suhde Suomessa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-813-0
Lisätiedot:
Ritva Kylli, Arktisen ja pohjoisen historian yliopistonlehtori, Suomen ja Pohjois-Euroopan historian dosentti, ritva.kylli(at)oulu.fi
Kari Mäkinen, Saamelaisten totuus- ja sovintokomission komissaari, arkkipiispa emeritus, kari.makinen(at)sdtsk.fi
Selvitykset ovat osa Saamelaisten totuus- ja sovintokomission erillisselvitysten sarjaa. Komission tehtävänä on selvittää saamelaisten kokemaa syrjintää ja assimilaatiota sekä tuoda esiin keinoja sovinnon rakentamiseksi alkuperäiskansa saamelaisten ja Suomen valtion välillä. Tiedot komissiolle valmistelluista selvityksistä löytyvät verkkosivuilta https://sdtsk.fi/julkaisut/.