Saamelaisten museoesineiden kotiinpaluu eli repatriaatio on historiallisesti ja kulttuurisesti merkittävä tapahtuma, joka vahvistaa saamelaisyhteisön identiteettiä ja kulttuuriperintöä. Kun esineet palautuvat omalle kansalleen, ne vapautuvat vankilastaan, kertovat tarinaansa ja avaavat uusia näkökulmia myös sovintoprosessiin.
Filosofian tohtori Eeva-Kristiina Nylander julkaisi torstaina 20.2. Saamelaisten totuus- ja sovintokomissiolle laatimansa selvityksen, jossa tarkastellaan saamelaisesineiden kotiinpaluun merkitystä ja mahdollisuuksia saamelaisyhteisölle. Julkaisutilaisuutta juontanut komissaari Kari Mäkinen huomautti avauspuheenvuorossaan, että museoesineiden palauttaminen liittyy olennaisesti totuus- ja sovintoprosessiin. Esineet kantavat mukanaan sekä muistoja alkuperäisestä yhteisöstään ja maailmastaan että kokemuksia riistosta ja oikeudenloukkauksista.
‒ Puhumme komissiossa usein saamelaisten oikeudesta menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Esineiden muisti rakentaa sovintoa menneisyyden ja nykyisyyden kanssa, sillä ilman omaa muistia ihminen ja yhteisö eivät ole ehjiä. Muisti on myös tulevaisuuden rakentamisen ehto, Mäkinen totesi.
On aika korjata vuosisatojen riisto ja tieteen nimissä toteutettu kolonialismi
Saamelaisten esineistöä on viety ja tuhottu 1600-luvulta lähtien monista eri syistä. Nylander käyttää selvityksessään termiä ”tieteellinen kolonialismi” viitatessaan saamelaisten henkisen ja aineellisen kulttuuriperinnön kuten joikujen, esineiden, esivanhempien jäänteiden ja luonnonrikkauksien, keräilyyn ja siirtämiseen pois Saamenmaalta. Sen seurauksena Suomen saamelaisten esineistöä on edelleen suuret määrät etenkin Suomen, Ruotsin ja Euroopan museoissa.
Kokoelmien syntyyn vaikuttivat aikanaan muun muassa saamelaisten pakkokristillistäminen, eksotisointi sekä henkisen kulttuurin demonisointi.
‒ Saamenmaalla tämä on ollut voimakasta 1600-luvulta lähtien. Vanhimpia esimerkkejä ovat pyhät rummut, joita Suomen puolella tuhottiin ja kuljetettiin pois 1600-luvulla, ja Ruotsin ja Norjan puolella erityisesti 1700-luvulla. Tämän seurauksen rumpuja ei ole Saamenmaan museoissa kuin neljä kappaletta, Nylander kertoo.
Repatriaatio voi tarkoittaa esimerkiksi esineiden konkreettista siirtämistä saamelaismuseoon, saamelaisten mahdollisuutta vaikuttaa kulttuurinsa esittämiseen valtaväestön museoissa tai kokoelmien saavutettavuuden parantamista saamelaisille. Tälle kaikelle on Nylanderin mukaan suuri tarve.
‒ Alkuperäiskansoille oman kulttuuriperinnön suojelu ei ole pelkkää esineiden säilyttämistä arkistoissa, vaan tulevaisuuden rakentamista rakentamalla vahvempaa identiteettiä sekä yksilöille että yhteisölle. Se on taaksepäin katsomista, jotta voidaan mennä eteenpäin kohti parempaa tulevaisuutta.
Saamelainen käsityö, duodji, on saamelaisten perimätiedon, filosofian ja kokonaisen maailmankuvan kätkevä kulttuurinen tietokanta. Kun esineet palautuvat, ne voivat tuoda mukanaan myös unohdettua tietoa ja taitoa.
‒ Saamelaisten oma kirjoitettu historia on verrattain lyhyt, ja se on usein kirjoitettu ulkopuolisten näkökulmasta, sisältäen paljon väärinkäsityksiä. Museoesineissä säilyy yhä se alkuperään liittyvä informaatio, joka vain nukkuu silloin, kun se on muiden käsissä, Nylander sanoo.
Saamelaismuseo Siidan intendentti Anni Guttorm yhtyi tilaisuuden paneelikeskustelussa Nylanderin havaintoihin ja korosti esinepalautusten syvällistä merkitystä yhteisölle.
‒ Palautuvien kokoelmien kautta voimme tuoda iloa, voimaantumista ja hyvinvointia yhteisöllemme, kun ihmiset pääsevät kosketuksiin esineiden kanssa ja luomaan suhdetta duodjiin.
Esineiden tutkiminen voi Nylanderin mukaan herättää ihmisissä vaikeitakin tunteita liittyen esimerkiksi kolonialismiin, asuntolakokemuksiin ja menetettyyn perintöön. – Lopulta ne voivat myös vahvistaa yhteisöä ja edistää totuus- ja sovintoprosessia, hän sanoo.
Palautuvien esineiden tutkimus pitää saamelaistaa
Norjan Neidenissä sijaitsevan Äʹvv Saaʹmi muʹzei -saamelaismuseon johtaja Hanna-Maaria Kiprianoff nosti keskustelussa esiin museoesineiden perusteellisen lähtötutkimuksen tärkeyden, jotta ne voidaan palauttaa oikeille paikoilleen. Kolttasaamelaisten näkökulmasta haasteena on, että yhteisö on jakautunut kolmen valtion alueelle, mikä herättää kysymyksiä siitä, minne esineet tulisi palauttaa.
‒ On aivan mahtavaa, kun esineillä on nyt mahdollisuus palautua omille alueilleen. Olen kuitenkin pohtinut, mihin ne kuuluvat. Pitäisikö niiden palautua menetetyille alueille, mikä on mahdottomuus, nykyisen vahvan kulttuurin alueelle, vai kolttasaamelaiselle museolle Norjan puolelle?
Nylanderin mukaan perinteinen provenienssitutkimus ei yksin riitäkään saamelaisesineiden tapauksessa, vaan kokoelmat, arkistot ja tietokannat on dekolonisoitava ja saamelaistettava.
‒ Yritän omassa työssäni arkistotutkijana saamelaistaa provenienssitutkimusta ja selvittää tarkasti, mistä kylästä ja talosta esineet ovat lähtöisin, jotta tiedetään, minne ja kenelle ne Saamenmaalla kuuluvat.
Tarve pitkäjänteiselle sitoutumiselle
Nylander esittää selvityksessään Saamelaismuseo Siidan resurssien lisäämistä, jotta repatriaatiotyö voi edetä. Hän ehdottaa viiden uuden viran perustamista, joista neljä keskittyisi repatriaatioon, esinetutkimukseen ja yhteisötyöhön.
Suomen kansallismuseon ylijohtaja Elina Anttila painottaa museoiden yhteistyön merkitystä esineiden palautuksessa. Prosessien on kuitenkin tapahduttava saamelaisten ehdoilla.
‒ Suomen kansallismuseo ei voi olla hallitsemassa saamelaisten esineiden kertomaa menneisyyttä – etenkään, koska se on myös tulevaisuuden hallintaa. Meidän pitää pystyä vetäytymään siitä ja sen sijaan antaa saamelaisten itse kertoa, mitä esineillä halutaan sanoa, Anttila huomautti.
Paneelikeskustelussa nousi esiin huoli siitä, kuinka Inarissa sijaitseva Saamelaismuseo Siida pystyy palvelemaan kokoelmillaan kaikkia saamelaisia sekä laajalla Saamenmaalla että sen ulkopuolella. Osanottajat keskustelivat esimerkiksi eri kylissä liikkuvan museon mahdollisuuksista. Anni Guttorm kertoi, että Siida on halukas panostamaan liikkuvan museon mahdollisuuksiin siitäkin huolimatta, että se vaatii paljon resursseja.
‒ Siida on kaikkien saamelaisten museo ja sen toiminnan lähtökohta on yhteisöllinen työ Saamenmaalla ja myöskin valtakunnallisesti. Toivottavasti saamme tähän resursseja, totesi Guttorm.
Saamelaiskäräjien vs. puheenjohtaja Tuomas Aslak Juuso puolestaan peräänkuulutti valtion vastuuta, sitoutumista saamelaisten kulttuuriperinnön vahvistamiseen ja itsemääräämisoikeuden toteuttamiseen.
‒ Tarvitsemme valtion puolelta vahvempaa sitoutumista ja pysyvämpää muutosta saamelaisten kulttuuriperinnön hallinnointiin, edistämiseen ja turvaamiseen. Nyt tarvitaan pitkäjänteisiä päätöksiä, esimerkiksi uutta lainsäädäntöä, joka mahdollistaa muutoksen, jota saamelaiset totuus- ja sovintoprosessilta odottavat, Juuso painotti.
Eeva-Kristiina Nylanderin selvitys “Saamelaisesineiden kotiinpaluun eli repatriaation merkitys ja mahdollisuudet saamelaisyhteisölle” on luettavissa Valtioneuvoston verkkosivuilla. Julkaisutilaisuuden tallenne on katsottavissa Youtubessa.
Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio kiittää julkaisutilaisuuden osallistujia hyvästä keskustelusta!
Selvitys on osa Saamelaisten totuus- ja sovintokomission erillisselvitysten sarjaa. Komission tehtävänä on selvittää saamelaisten kokemaa syrjintää ja assimilaatiota sekä tuoda esiin keinoja sovinnon rakentamiseksi alkuperäiskansa saamelaisten ja Suomen valtion välillä. Tiedot komissiolle valmistelluista selvityksistä löytyvät verkkosivuilta https://sdtsk.fi/julkaisut/.