Vaikka Suomessa ei ole saamelaisia kohtaan ollut samanlaista näkyvää sulauttamispolitiikkaa kuin Norjassa ja Ruotsissa, on saamelaisia muovattu suomalaiseen yhteiskuntaan ”järkeilevän kolonialismin” kautta. Näin toteaa tutkija ja saamelaiskulttuurin emeritusprofessori Veli-Pekka Lehtola tuoreessa selvityksessään Saamelaisten totuus- ja sovintokomissiolle. Selvitys julkaistiin torstaina 5.2. Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa Inarissa.
Lehtola tarttui julkaisutilaisuuden puheenvuorossaan Suomessa vallinneeseen nurinkurisen tasavertaisuuden periaatteeseen, jonka mukaan saamelaisten oikeuksien on katsottu toteutuvan, kun perusoikeudet ovat samat kaikille. Todellisuudessa tasa-arvo on kuitenkin perustunut suomalaisiin arvoihin ja kieleen, huomioimatta saamen kielen, kulttuurin ja yhteiskuntajärjestelmän omia erityistarpeita.
Lehtola analysoi selvityksessään Suomen saamelaispolitiikan linjaa itsenäisyyden ajalla ja hieman sitä ennen viiden komiteanmietinnön (1905, 1938, 1952, 1973 ja 1990) pohjalta. Saamelaisille ei myönnetty ennen 1970-lukua kielellisiä tai kulttuurisia erityisoikeuksia, ja esimerkiksi kouluopetuksen lähtökohtina olivat suomen kieli ja suomalaisen yhteiskunnan arvot.
Valtionhallinnon passiivisuus kehittää saamelaisten oikeuksia muuttui selvityksen mukaan 1970-luvulla, kun perustettiin saamelaisvaltuuskunta (Sámi Parlamenta). 1990-luvulla saamen kielilaki (1992) ja saamelaiskäräjälaki (1995) toivat edistysaskelia, ja vuonna 2000 saamelaiset tunnustettiin perustuslaissa alkuperäiskansaksi.
Tilanteessa tapahtui kuitenkin totaalinen käänne 2010-luvulla. Saamelaisten oikeuksien positiivinen kehitys on sen jälkeen pysähtynyt ja saamelaisten itsemääräämisoikeutta alkuperäiskansana kyseenalaistettu. Lehtolan mukaan 2010- ja 2020-lukujen eduskuntakeskusteluissa onkin palattu jälleen saamelaispolitiikan pitkän linjan alkuvaiheisiin.
– Kun alkuperäiskansojen oikeuksia koskevan ILO 169 -sopimuksen ratifioinnista ja saamelaiskäräjälain muuttamisesta on keskusteltu, saamelaiset ovat havahtuneet siihen, että saamelaisasioista keskustelevat taas pääosin suomalaiset.
Uusia keinoja saamelaisten oikeuksien rajoittamiseksi ovat myös esimerkiksi kiistely siitä, kuka on saamelainen, vaatimus yksimielisyydestä saamelaisasioissa kaikkien saamelaisten ja lappilaisten kesken sekä Lapin kansanedustajien kuuleminen saamelaisasioiden asiantuntijoina, vaikka he Lehtolan mukaan ovat kiistan osapuoli.
– Päättäjät ovat pelästyneet tätä saamelaisasioihin liittyvää vastustusta, millä on ollut iso merkitys poliittisessa päätöksenteossa, Lehtola näkee.
Julkaisutilaisuuden paneelissa aihe herätti vilkasta keskustelua. Saamelaiskäräjien vaalilautakunnan sihteeri Antti Aikio korosti, kuinka loukkaavaa saamelaisille on se, ettei heitä itseään pidetä pätevinä määrittämään edes sitä, ketkä ovat saamelaisia.
– Valtion pitäisi pystyä puhaltamaan peli poikki sekä luottaa saamelaisiin ja saamelaisten omaan kykyyn päättää asioistaan, Aikio painotti.
Lehtolan mukaan Suomen saamelaispolitiikkaa leimaa myös tekemättömyys. Päätösten lykkääminen hallituskaudelta toiselle on itsessään poliittinen teko, jolla ylläpidetään epäoikeudenmukaista tilannetta, näkee paneelikeskustelussa Suomen saamelaisnuoret ry:tä edustanut Niila-Juhán Valkeapää.
– Poliittisen linjan puute on myös poliittinen valinta. On omanlaistaan politiikkaa myös se, että mitään ei tehdä, Valkeapää huomautti.
Myös kolttien luottamusmies Veikko Feodoroff kritisoi paneelissa suomalaisen saamelaispolitiikan jatkuvuuden puutetta.
– Perinteiset saamelaiset elinkeinot, lasten kasvatus ja arki jatkuvat sukupolvesta toiseen – ne eivät noudata neljän vuoden vaalikausia. Jos asioita ei saada eteenpäin tällä hallituskaudella, odotamme taas neljä vuotta, ja asia unohdetaan. Näin tärkeät kysymykset hautautuvat, Feodoroff totesi.
Myös media vaikuttaa voimakkaasti saamelaiskeskusteluun ja sitä myöten politiikkaan. Vaikka saamelaistaiteilijat ja -kulttuuri saavat tänä päivänä hyvin palstatilaa ja myönteistä huomiota, käsitellään poliittiset kysymykset Lehtolan mukaan usein ristiriitojen ja konfliktien kautta.
– Poliittinen kirjoittaminen on ollut hyvin epätasapainoista, ja maakuntalehdet ovat olleet jopa asianajajia tässä, Lehtola totesi.
Tohtori Juha Guttorm tuki paneelissa tätä havaintoa ja kertoi oman tuoreen selvityksensä pohjalta, kuinka mediakeskustelu on 1990-luvulta lähtien ohjannut mielipiteitä saamelaispolitiikassa, usein saamelaisille epäedulliseen suuntaan.
– Osa medioista oli ainakin silloin lähestulkoon osapuolena kiistassa ja pyrki aivan selvästi ohjaamaan keskustelua. Saamelaisosapuoli jäi siinä häviölle. Kun saamelaiskäräjälaki tuli voimaan ja alettiin puhumaan siitä, keiden pitäisi päästä vaaliluetteloon, on medialla ollut siinäkin lähes osapuolen rooli, Guttorm kertoi.
Vaikka poliittisella tasolla saamelaisten oikeuksien kehittäminen kohtaa vastustusta, saa saamelaiskulttuuri samaan aikaan paljon myönteistä huomiota ja tukea. Lehtola tuo selvityksessään esiin, kuinka saamelaistaiteilijat ovat lisänneet saamelaiskulttuurin näkyvyyttä ja tunnettuutta sekä Suomessa että kansainvälisesti. Myös esimerkiksi saamen kielten elvyttäminen on edennyt, ja valtio on tukenut tätä prosessia.
Etäyhteyksin paneeliin osallistunut entinen oikeusministeri, Helsingin yliopiston oikeusvaltiokeskuksen johtaja Tuija Brax korosti, että sekä eduskunnassa että laajemmin koko suomalaisessa yhteiskunnassa tarvittaisiinkin vielä nykyistä enemmän tietoa ja koulutusta oman alkuperäiskansan kulttuurista.
– Tarvitsisimme vielä paremmin tietoisuutta siitä, mistä saamelaiskulttuurissa, itsehallinnossa ja alkuperäiskansassa on kyse. Tämä tieto katoaa ja sitä pitää jankata aina uudestaan. Esimerkiksi kulttuurimyönteisyydelle on paljon kannatusta ja ympäri maailmaa kerätään tällä hetkellä alkuperäiskansojen viisautta koko ajan ajankohtaisemmista ympäristökysymyksistä, Brax huomautti.
Julkaisutilaisuuden paneelissa pohdittiin, mikä voisi olla ratkaisu vaikeaan tilanteeseen. Saamelaiskäräjien varapuheenjohtaja Leo Aikion mukaan yksi suurimmista ongelmista on se, että saamelaisten kuuleminen heitä koskevissa asioissa on pelkkä muodollisuus, jolla ei ole todellista merkitystä päätöksenteossa. Myös Lehtola nostaa selvityksessään esiin, että esimerkiksi saamelaisalueen maankäyttöä koskevat päätökset tehdään usein ilman saamelaisten aitoa kuulemista. Tähän olisi saatava muutos, painotti Aikio.
– Yksi iso asia, minkä pitäisi toteutua on se, että silloin kun kuullaan, niin oikeasti kuunnellaan. Saamelaisten kuulemisella ei ole tosiasiallisesti mitään merkitystä ja vaikutusta. On todella turhauttavaa, että vaikka kuinka hyvin selittäisit asiat, niin ne on jo etukäteen päätetty. Siihen olisi mahtavaa saatava muutos.
Veli-Pekka Lehtolan selvitys “Suomen valtion saamelaispolitiikka itsenäisyyden ajalla komiteamietintöjen valossa” on luettavissa Valtioneuvoston verkkosivuilla. Julkaisutilaisuuden tallenne on katsottavissa Youtubessa.
Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio kiittää julkaisutilaisuuden osallistujia hyvästä keskustelusta!
Selvitys on osa Saamelaisten totuus- ja sovintokomission erillisselvitysten sarjaa. Komission tehtävänä on selvittää saamelaisten kokemaa syrjintää ja assimilaatiota sekä tuoda esiin keinoja sovinnon rakentamiseksi alkuperäiskansa saamelaisten ja Suomen valtion välillä. Tiedot komissiolle valmistelluista selvityksistä löytyvät verkkosivuilta https://sdtsk.fi/julkaisut/.