Laura Junka-Aikio 4.12.
Saamelaisten oikeudet kuuluvat myös maanpuolustukseen
Ilmastomuutokseen liittyvä kamppailu arktisen alueen luonnonvaroista ja uusista merireiteistä liittää Saamenmaan uudella tavalla osaksi globaalia geopolitiikkaa. Kuitenkin vasta Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 käynnisti Saamenmaalla voimakkaan muutoksen kohti sotilaallisen varautumisen aikaa.
Sodan seurauksena sekä Suomi että Ruotsi tekivät päätöksen hakeutua Pohjois-Atlantin liitto Natoon.
Pian sen jälkeen kumpikin maa solmi myös oman puolustusyhteistyösopimuksensa eli DCA-sopimuksen Yhdysvaltojen kanssa. Sopimusten puitteissa Yhdysvalloilla on mahdollisuus perustaa vakituisia tukikohtia myös Saamenmaalle.
Nyt Suomen, Ruotsin ja Norjan saamelaisalueet muodostavat sotilaallisesta näkökulmasta yhden yhtenäisen alueen, jolla maanpuolustusta ja sen infrastruktuuria rakennetaan ja suunnitellaan yli valtionrajojen, osana Naton ja Yhdysvaltojen yhteistä sotilaallista strategiaa.
Näillä päätöksillä on väistämättä kauaskantoisia vaikutuksia saamelaisten elämään ja tulevaisuuteen.
Ensinnäkin, lisääntyvä sotaharjoitustoiminta haastaa monin tavoin saamelaisten perinteisiä elinkeinoja.
Samaan aikaan sotilaalliset näkökulmat määrittävät yhä voimakkaammin aluesuunnittelua, kaavoitusta, ja sitä, minkälaisia hankkeita alueella lähdetään edistämään.
Suomen allekirjoittamat kansainväliset sopimukset ja julistukset, Suomen perustuslaki ja saamelaisten itsehallinnosta säätävä saamelaiskäräjälaki velvoittavat viranomaisia neuvottelemaan saamelaisten kanssa kaikista päätöksistä ja toimista, joilla voi olla merkittäviä vaikutuksia saamelaisten perinteisiin elinkeinoihin ja kulttuuriin.
Lisäksi YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien julistus nimenomaisesti kieltää alkuperäiskansojen maiden sotilaallisen käytön ennen kuin asiasta on neuvoteltu kyseisen alkuperäiskansan kanssa.
Tästä huolimatta saamelaiset on Suomessa toistaiseksi kokonaan sivuutettu puolustuspoliittisessa päätöksenteossa.
Saamelaisia ei ole kuultu lain edellyttämillä tavoilla missään vaiheessa Nato-jäsenyydestä ja DCA-sopimuksesta päätettäessä.
Valtio ei ole myöskään vastannut saamelaiskäräjien pyyntöihin saamelaiskäräjälain 9 §:n mukaisten neuvottelujen järjestämiseksi Nato-jäsenyyden ja DCA-sopimuksen toimeenpanovaiheessa.
Saamelaiskäräjät ei ole asettumassa poikkiteloin kansainvälisen puolustusyhteistyön kanssa, mutta neuvotteleminen olisi tärkeää saamelaisten elinkeinoihin ja kulttuuriin kohdistuvien haittojen ehkäisemiseksi ja minimoimiseksi.
Lisäksi valtio ei ole missään vaiheessa selittänyt, mistä laiminlyönnit johtuvat, saati pyytänyt anteeksi.
Siksi saamelaisten onkin syytä olla huolissaan, muodostuuko militarisaation ja sotilaallisen varautumisen aika myös kiihtyvän kolonisaation aikakaudeksi?
Vaikka juuri nyt istumme todistamassa valtion ja saamelaisten välistä totuus- ja sovintoprosessia, elämmekö kuitenkin aikaa, jolloin kolonialistiset valtasuhteet valtion ja saamelaisten välillä vahvistuvat jälleen, tällä kertaa sotilaallisen turvallisuuden tarpeisiin kiedottuina?
Natojäsenyys on jo nyt lisännyt sotaharjoitustoimintaa saamelaisten kotiseutualueella.
Harjoitukset ovat nyt aiempaa laajempia ja niitä on enemmän. Kalusto on raskaampaa, ja joukot aiempaa selvästi kansainvälisempiä.
Toiminta rasittaa arktisen alueen herkkää luontoa ja tuottaa merkittävää haittaa erityisesti poronhoidolle, joka on jo valmiiksi ahtaalla lukuisten kilpailevien maankäyttöpaineiden ja ilmastonmuutoksen takia.
Sotaharjoituksista koituvia välittömiä haittoja ovat esimerkiksi melu ja muut häiriöt, jotka voivat johtaa tokkien hajoamiseen, tai pelästyttää poroja ja aiheuttaa keskenmenoja.
Merkittäviä ovat myös suorat laidunvauriot ja -menetykset ja poronhoidon infrastruktuurien, aitojen ja veräjien, vaurioituminen joukkojen liikkuessa niistä läpi. Vaurioituneena aidat eivät palvele tarkoitustaan, ja niiden varaan rakentunut poronhoitosysteemi häiriintyy.
Häiriöistä ja niihin sopeutumisesta koituu poronhoitajille kohtuuttomia kustannuksia ja ylimääräistä työtä. Toistaiseksi niitä ei ole asianmukaisesti korvattu. Niin ikään menettelyt ja perusteet, joilla korvauksia voisi hakea, ovat epäselviä.
Käytännössä kustannukset ja vastuu poronhoidon ja sotaharjoitusten yhteensovittamisesta on ulkoistettu yksinomaan poronhoitajille.
Heille kustannukset ovat merkittäviä. Jos niitä verrataan siihen, paljonko valtio käyttää rahaa sotaharjoituksiin, on summa mitätön. Yhtälö näyttää irvokkaalta.
Viimekädessä korvauksia huomattavasti tärkeämpää olisi kuitenkin sotaharjoituksista koituvien haittojen tehokas ehkäisy ja minimointi.
Saamenmaan militarisaatio heikentää saamelaisten oikeuksien toteutumista myös aluesuunnittelun tasolla.
Ensimmäinen ja selkein esimerkki on niin kutsuttu Kutturantien kehityshanke.
Toteutuessaan tie halkoisi Hammastunturin erämaa-alueen ja johtaisi matkailun, metsäteollisuuden ja muun kilpailevan maankäytön merkittävään lisääntymiseen alueella, joka on saamelaisten perinteisten elinkeinojen, luontosuhteen ja kulttuurisen jatkuvuuden näkökulmasta merkittävä.
Kutturantien kehityshanke nousi esiin, kun Pääesikunta viime syksynä esitti sen lisäämistä Lapin liikennestrategiaan.
Saamelaiskäräjät, Saamelaispaliskunnat ry ja ne paliskunnat, joihin hanke suoraan vaikuttaisi, ovat ilmaisseet vastustavansa hanketta.
Samalla ne ovat ehdottaneet vaihtoehtoista reittiä, joka olisi saamelaisten kannalta vähemmän tuhoisa, mutta joka yhtä lailla vahvistaisi Puolustusvoimien kaipaamia itä-länsi -yhteyksiä.
Tästä huolimatta Lapin liitto lisäsi tiehankkeen uuteen liikennestrategiaan. Päätöstä se perusteli alueidenkäyttölailla, joka Lapin liiton tulkitsemana asettaa maanpuolustukselliset hankkeet ja toimet muita tärkeämmiksi.
Tulkinta on väärä.
Alueidenkäyttölakia, kuten muutakaan sektorilainsäädäntöä, ei voi rauhan ajassa tulkita irrallaan laajemmasta oikeusjärjestyksestä. Siihen kuuluvat myös kansainväliset sopimukset, jotka painottavat lakien perus- ja ihmisoikeusmyönteistä tulkintaa.
Tässä yhtälössä saamelaisten alkuperäiskansaoikeuksien tulee ohjata myös kansallisen lainsäädännön tulkintaa.
Rauhan ajassa saamelaisten oikeuksien täysimääräinen kunnioittaminen myös maanpuolustukseen liittyvien päätösten yhteydessä perustuu oikeusvaltioperiaatteeseen, josta suomalaisillakaan ei ole varaa luopua.
Jokainen, joka on sodan joskus kokenut, tietää ettei Suomi todellakaan ole tällä hetkellä sodassa.
Vaikka erillisselvitys piirtää varsin karua kuvaa militarisaation vaikutuksista saamelaisiin, sisältää se myös sovinnon eväitä.
Selvitystä laatiessani yllätyin, miten valmiita saamelaiset olisivat joustamaan ja etsimään ratkaisuja yhdessä Puolustusvoimien kanssa, ja miten merkittävästi haittoja voisi tehokkaan yhteistoiminnan avulla minimoida ja ehkäistä.
Poronhoitajien mukaan he tarvitsisivat esimerkiksi tarpeeksi hyvissä ajoin riittävän tarkat tiedot siitä, missä ja milloin harjoituksia järjestetään.
Lisäksi toiveena on, että Puolustusvoimat ottaisi nykyistä paremmin huomioon myös poronhoitajien toiveita siitä, mitä alueita tulisi mahdollisuuksien mukaan välttää.
Yhteistoimintaa suunniteltaessa mallia voitaisiin ottaa naapurimaa Norjasta.
Siellä Puolustusvoimien ja saamelaisten välinen yhteistyö on tunnistettu tärkeäksi myös maanpuolustuksen näkökulmasta.
Saamelaiset poronhoitajat toimivat sotaharjoitusten yhteydessä esimerkiksi oppaina ja kouluttajina, jotka tukevat Puolustusvoimia ja auttavat joukkoja liikkumaan alueella ympäristöä vähemmän kuormittavasti, säässä kuin säässä.
Saamelaisten oikeuksien kunnioittaminen ei siis kulje maanpuolustusta vastaan.
Isossa mittakaavassa saamelaisen kulttuurin ja perinteisten elinkeinojen elinvoimaisuudella tulisi olla keskeinen osa myös pohjoisen resilienssin ja kokonaisturvallisuuden vahvistamisessa.
Pallo on valtiolla, sillä saamelaisten edustajat ovat jo johdonmukaisesti ilmaisseet halukkuutensa yhteistyön ja yhteistoiminnan kehittämiseen, myös maanpuolustukseen liittyvissä kysymyksissä.