Komissaari Irja Jefremoff
Puheenvuoro Suomen Kansallisteatterissa 4.12.2025
Petsamon saamelaiset asutettiin Inariin 76 vuotta sitten
Hyvät kuulijat!
Petsamon saamelaiset olivat ennättäneet olla Suomen kansalaisina vajaat 20 vuotta, kun he joutuivat rajaseudun asukkaina vaikeuksiin talvisodan syttyessä. Muutot paikasta toiseen sotatapahtumien, partisaaniuhkan ja väkivallantekojen alta olivat edessä myös jatkosodan aikana, jolloin Paatsjoen, Petsamon ja Suonikylän saamelaiset joutuivat jättämään kotiseutunsa. Lasten ja nuorten koulunkäynti keskeytyi. Vuoden 1944 syyskuussa jatkosota päättyi Suomen osalta erillisrauhaan Neuvostoliiton kanssa, ja kolttasaamelaiset ja muu siviiliväestö evakuoitiin alkavan Lapinsodan alta Pohjanmaalle ja Pohjois-Ruotsiin. Kotiseutu oli lopullisesti menetetty sodan seurauksena. Evakkoajan jälkeen suurin osa kolttasaamelaisista halusi menetyksistä huolimatta palata pohjoiseen ja asettua asumaan Inarin kuntaan lähelle entisiä kotipaikkojaan. Väliaikaisilla asuinpaikoilla jouduttiin elämään kolmisen vuotta. Tuskallisen odotuksen ja puutteellisten olosuhteiden jälkeen löytyivät uudet asuinpaikat 1940-luvun lopulla Inarijärven etelä- ja pohjoispuolelta. Levottomuus, tilapäisyys ja epävarmuus tulevaisuudesta oli kestänyt kaikkiaan 10 vuotta.
Kahtena ensimmäisenä vuosikymmenenä uusilla asuinalueilla oli voitettavana monenlaisia vaikeuksia: sopeutumista uuteen elinympäristöön, sopeutumista pitkiin etäisyyksiin vailla tieyhteyksiä, sopeutumista pitkäaikaiseen työttömyyteen, asumisen ahtauteen ja kokoontumistilojen puutteeseen. Oli myös vaikeuksia päästä aloittamaan poronhoidossa tai muissa luontaiselinkeinoissa. Keväjärven – Nellimin – alueella poronhoito ei ottanut onnistuakseen, mutta työmahdollisuuksia tarjosivat sodanjälkeinen jälleenrakennus, tie- ja metsätyöt, Paatsjoen ja Ylä-Tuuloman voimalaitostyömaat lähes kymmenen vuoden ajan. Työttömyys ja näköalattomuus sai nuoria muuttamaan heti kansalaiskoulun tai myöhemmin peruskoulun yläasteen jälkeen Etelä-Suomeen, Ruotsiin tai Pohjois-Norjaan.
Epäedullinen väestökehitys koltta-alueilla molemmin puolin Inarijärveä sai viranomaiset tarttumaan asiaan 1970-luvun alussa ja muuttamaan lainsäädäntöä niin, että nuoret pääsivät hakemaan uusia tiloja ja vanhempi polvi rakentamaan uudisrakennuksia tiloilleen. Rakennukset molemmille puolille koltta-aluetta sijoitettiin lähelle tieyhteyksiä, ja asunnot olivat nykyaikaisesti varustettuja. Voimakas rakennuskausi nosti tulevaisuudenuskoa; nuoria alkoi jäädä alueelle, ja jonkin verran oli myös paluumuuttoa. Elämä helpottui sekä kotitöiden että liikkumisten ja yhteyksien osalta. Ihmisille jäi jopa vapaa-aikaa.
Koltansaamen kieli sai 1970-luvun alussa oman ortografian, ja joka kotiin jaettiin Koltansaamen opas. Sevettijärven ala-asteen koululla alettiin opettaa koltansaamea. Koltansaamea puhuttiin Keväjärven-Nellimin alueella vielä 1970-luvulla useissa perheissä kotikielenä, mutta Petsamon ja Paatsjoen siidojen tapaan. Lapset ja nuoret eivät saaneet riittävää opetusta koltansaamen kielessä, koska ammattitaitoisia opettajia ei ollut vielä tarjolla.
Palattiin omaan tanssiperinteeseen, järjestettiin koulutusta perinteisiin käsitöihin sekä perinneruokakursseja ja -tapahtumia. Alettiin viettää kolttasaamelaisten asuttamisen juhlavuosia: ensin 30-vuotisjuhlaa ja siitä eteenpäin kymmenvuotisjuhlia.
Huomiota herätti vanhemman sukupolven naisissa tapahtunut muutos: perheenemännät olivat aiemmin huolehtineet moninaisista kodin asioista: lasten kasvattamisesta, perheen ja suvun vanhusten huolenpidosta, perheenjäsenten vaatetuksesta, he olivat osallistuneet poronhoitoon ja kalastukseen. Mutta heissä oli myös uinunut piilossa paljon rohkeutta ja muuta kyvykkyyttä. Äkkiä heidän joukostaan nousi perinnekäsityön opettajia, oman kielen opettajia ja kielenkääntäjiä, esiintyviä leuddin ja perinteisten tanssilaulujen sekä tanssin taitajia. He olivat valmiita matkustamaan jopa kauaksi ulkomaille esittämään ja esittelemään osaamistaan ja vaihtamaan kokemuksia muiden pohjoisten kansojen kanssa. Koulutuksen myötä taitoja siirrettiin nuoremmille polville. Jo asutuksen 40-vuotisjuhlallisuuksissa huomiota herätti, että perinnekäsitöiden koulutus oli tuottanut tulosta: Nuoret ihmiset olivat ommelleet itselleen perinteisiä vaatteita ja asusteita ja pukeutuneet kauniisti kylän juhlatapahtumaan.
Osa suurten ikäluokkien nuorisosta oli hankkinut oman ammattikoulutuksen, mutta suurin osa oli siirtynyt suoraan työelämään. Porotaloudessa ja kalastuksessa ei ensimmäisinä vuosikymmeninä ollut pohjoisessa koulutusta, vaan opit saatiin perintönä sukupolvelta toiselle. Tänä päivänä on perinteisistä elämänaloistakin saatavilla koulutusta, ja sitä myös hankitaan. Rinnalle hankitaan koulutusta myös toisenlaisilta aloilta, jotta varmistetaan perheen ympärivuotinen toimeentulo. Ratkaisut, joilla vuoden 1974 lainmuutoksilla ratkaistiin asuntopulaa, ovat jälkikäteen saanut osakseen arvostelua. Pienen asuntotontin sijasta tämän päivän nuoret haluavat rakentaa talonsa pinta-alaltaan suuremmalle tilalle, jolla löytyy mahdollisuuksia monipuoliseen luontaistalouden tai yrittäjyyden harjoittamiseen. Kyläyhteisöissä tarvitaan myös yhteisiä tiloja kokoontumisiin, harrastuksiin ja yhteisten asioiden hoitamiseen.
Aikaa kolttasaamelaisten Inariin asuttamisesta on kulunut 76 vuotta, ja tuona aikana on kolttasaamelaisten keskuudessa ennättänyt syntyä ja kasvaa jo kolmatta sukupolvea paljasjalkaisia inarilaisia. Ensimmäinen sodan jälkeen syntynyt sukupolvi sai kokea ja kuulla vanhempiensa ja isovanhempiensa kaipaavia kertomuksia ja muistoja menetetystä Petsamosta ja sen rikkaasta luonnosta. Hyviä, suorastaan loistavia kertojia riitti joka kyläkunnalle. Kertojia riittää varmaan vieläkin, mutta muistot kohdistuvat nyt eri aikakauteen ja eri alueille. Oman suvun historia ja kokemukset ovat rikkaus, jota tämän päivän nuoret arvostavat ja myös kaipaavat. On tärkeää pitää yhteyttä eri puolilla Suomea asuviin sukulaisiin, jakaa oman suvun kotikieltä, historiaa, perinteitä ja tarinoita heidän kanssaan.
Ulkoiset olosuhteet – tieyhteydet, sähkövirta ja teleyhteydet ovat saavuttaneet syrjäisetkin alueet. Näköalat alueiden kehittämiseen ovat vaihdelleet vuosikymmenten myötä. Yleinen kehitys Suomen maaseudulla näkyy koltta-alueen kylissäkin, milloin myönteisenä, milloin tulevaisuuden uskoa horjuttavana. Tiet ovat parantuneet, mutta palvelut ovat kadonneet.
Kolttasaamelaiset nuoret haluavat itse olla vaikuttamassa kyliensä kehitykseen. Monet omaa lähiympäristöä ja sen luontoa haavoittavat hankkeet ovat aiheuttaneet keskustelua Näätämön ja Keväjärven-Nellimin alueiden kolttien kyläkokouksissa. Keskustelut ovat johtaneet päätöksiin ja kannanottoihin omien elinolosuhteiden puolustamiseksi.
Koltansaamen kieli on edelleen uhanalainen. Nuoret ovat olleet valmiita hankkimaan takaisin sukunsa kielen, vaikka kaikkien vanhemmat eivät ole saaneet opetusta koltansaamen kieleen kouluaikanaan. Kielenopetukseen eri tasoilla tarvitaan omaan kulttuuriin pohjaavaa opetus- ja oppimateriaalia ja riittävät resurssit kielityöhön.
Kiitos huomiostanne!