Raportissa kuuluu saamelaisten oma ääni
Komissaari Anni-Siiri Länsman
Buorit olbmot, hyvät kuulijat!
Tänään emme julkaise vain Saamelaisten totuus- ja sovintokomission raportteja. Tänään avaamme keskustelua, joka koskettaa meitä kaikkia.
Komissio on työnsä aikana kuullut noin neljää sataa saamelaista, jotka ovat jakaneet meille kokemuksiaan siitä, millaista on elää saamelaisena Suomessa. Komission tallentamissa kertomuksissa kuuluu saamelaisten oma ääni – meidän kokemustemme totuus.
Noin puolet kuultavista antoi luvan kertomustensa julkaisemiseen nimillä. Päädyimme kuitenkin esittämään kaikki nimettöminä. Tämä tuo esiin saamelaisen yhteisön kollektiivisen äänen ja kunnioittaa perinnettä, jossa tieto ja muisti elävät yhteisössä.
Saamelaisten kertomukset avaavat mahdollisuuden laajaan ja rakentavaan keskusteluun sekä konkreettisiin muutoksiin. Kuulemisiin osallistuneet saamelaiset ovat osoittaneet suurta luottamusta komissiolle, ja pettymys olisi suuri, jos mitään ei tapahtuisi. Saamelaiset odottavat konkreettisia tekoja, jotka vahvistavat heidän asemaansa alkuperäiskansana ja turvaavat saamen kielet, perinteiset elinkeinot ja kulttuurin tulevaisuuden.
Monet saamelaiset kuvasivat helpotusta, kun he viimein saivat jakaa vaiettuja kokemuksiaan. Eräs ikäihminen kertoi, ettei ole vuosikymmeniin uudessa asuinpaikassaan halunnut paljastaa olevansa kolttasaamelainen, koska on pelännyt siitä seuraavan jotain pahaa. Tämä pelko juurtui häneen lapsuudessa ja nuoruudessa koetun huonon kohtelun vuoksi, joka kohdistui häneen juuri kolttasaamelaisena.
Henkilökohtaisesti tämä tarina oli minulle pohjoissaamenkielisenä komissaarina vavahduttava. Se paljasti minulle, etten ollut aiemmin täysin ymmärtänyt kolttasaamelaisten kokemuksia ja niiden elinikäisiä vaikutuksia. Kuulemisten edetessä jokainen kertomus, jokainen jaettu muisto, toi esiin uusia puolia– ei vain kolttasaamelaisten, vaan myös muiden saamelaisten elämästä.
Komission kuulemisraportti ei ole vain tietopaketti suomalaisille, vaan silmiä avaava prosessi myös saamelaisille. Se näyttää, että saamelaisyhteisön kokemukset ovat paljon moniulotteisempia kuin mitä arkipäivässä osaamme ajatellakaan. Se paljastaa, että saamelaisyhteisön tarinat sisältävät kipua ja häpeää, mutta myös sitkeyttä, ylpeyttä ja toivoa. Toivomme, että työmme lisää ymmärrystä ja avaa tilaa keskinäiselle kuuntelemiselle – niin saamelaisten ja suomalaisten välillä kuin saamelaistenkin kesken.
Saamelainen psykososiaalisen tuen yksikkö Uvja on ollut tiiviisti mukana kuulemisissa. Ilman kulttuurinmukaista tukea henkisten haavojen avaaminen olisi ollut sekä vastuutonta että epäeettistä. Kuulemisissa esiin noussut tuen tarve ei myöskään pääty komission työn päättyessä, sillä totuus- ja sovintoprosessi edellyttää kokemusten käsittelyä vielä pitkään.
Yksi keskeinen teema kuulemisissa on ollut saamelaisyhteisöissä vallitseva puhumattomuuden kulttuuri ja siihen liittyvät ylisukupolviset traumat. Suomen valtio on ylenkatsonut saamen kieliä ja kulttuuria ja ohittanut saamelaisten oikeuksia, jättäen katkeria jälkiä, jotka ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Kipu ei ole juontunut ainoastaan ulkopuolelta, vaan myös yhteisön sisäiset ristiriidat ovat luoneet tilanteita, joissa hankalista asioista ei ole puhuttu.
Esimerkiksi saamelaisten kohtaama väheksyntä, asuntolakoulukokemukset, lestadiolaisen herätysliikkeen epäkohdat ja eri saamelaisryhmien väliset ristiriidat ovat olleet vaiettuja aiheita. Kuultavat ovat myös kertoneet kokeneensa henkistä, fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa, ja vasta nyt monet ovat rohkaistuneet puhumaan niistä.
Asuntolakoulut ovat esimerkki siitä, miten puhumattomuuden kulttuuria on luotu riisumalla saamen kieltä ja kulttuuria pois häpeän, jopa väkivallan, avulla. Vuosikymmenten takaiset kokemukset ja tämän päivän saamen kielten elvyttäminen ovat saman kolikon kaksi puolta. Häpeä kulkee mukana yhä: häpeä siitä, ettei osaa omaa kieltään tai tunne kansansa historiaa. Siksi saamelaisen kulttuurin vahvistaminen ja kielten elvyttäminen ei ole vain sanojen opettelua, vaan häpeän voittamista ja ihmisarvon palauttamista.
Suomalainen yhteiskunta on pitkään vaiennut saamelaisista: saamelaisten historiaa ja kulttuuria ei opeteta kouluissa kautta Suomen, eikä saamelaisten asemaa alkuperäiskansana tunneta laajasti. Historian kuluessa valtio on korvannut saamelaisten omia instituutioita suomalaisilla ja perinteisiä oikeuksia loukattu. Saamelaisten esille tuomia ongelmia ei aina ole tunnistettu eikä tunnustettu.
Saamelaisyhteisöjen vaikenemisen kulttuuri ei ole syntynyt tyhjästä. Se liittyy sekä henkilökohtaisiin traumaattisiin kokemuksiin että saamelaisten historiaan. Sitä on vahvistanut vuosikymmeniä vellonut kiista saamelaiskäräjälaista. Vaikeista asioista on vaiettu, jotta ne eivät muuttuisi ulkopuolisten käsissä aseiksi saamelaisia vastaan. Vaikeneminen on auttanut selviytymään, mutta samalla estänyt taakoista vapautumisen ja siirtänyt kipua sukupolvelta toiselle.
Siksi meidän on tärkeää keskustella näistä asioista ja luoda turvallisia tiloja, joissa kipeitäkin kokemuksia voidaan jakaa rauhassa.
Jokainen saamelainen sukupolvi joutuu käsittelemään omalla tavallaan saamelaisten historian kerrostumia ja kipupisteitä – hiljaisuudella, puhumalla tai etsimällä uusia tapoja parantaa. Menneisyys ei katoa, vaan elää meissä edelleen.
Mutta on tärkeää muistaa tämä: saamelaisten suurin voimavara on vahva, ylirajainen yhteisöllisyys, joka yhdistää eri alueiden ja kieliryhmien saamelaiset. Nämä yhteisöt kantavat perinteitä ja vahvistavat yhteenkuuluvuutta sukupolvesta toiseen.
Buorit olbmot, Hyvät kuulijat,
Yhteisöllisyys on se voima, joka kantaa yli vaikeuksien ja antaa tilaa toivolle. Ja tänään, tässä tilaisuudessa, me kaikki olemme osa tuota yhteisöllisyyttä.
Te olette osa sitä voimaa, joka voi muuttaa hiljaisuuden kuulemiseksi ja yksinäisyyden yhteydeksi.
Eräs kuultavista kuvaa komission kuulemisprosessin merkitystä saamelaisille näin: ”Totuus- ja sovintokomissio on tarjonnut turvallisen tilan puhua omista kokemuksista, ja luonut ajatusta, että vaikka minä olen ihan tavallinen saamelainen, niin minunkin tarinani on tärkeä, ja ansaitsee tulla kuulluksi.”
Saamelaisten kokemukset eivät ole irrallisia suomalaisesta yhteiskunnasta, vaan ne kietoutuvat myös suomalaisten kokemuksiin. Olemme molemmat mukana niissä – menneisyyden kerrostumissa, mutta myös tulevaisuuden rakentamisessa.
Kun tunnistamme tämän yhteisen historian, voimme yhdessä etsiä uusia sanoja ja uusia tapoja kohdata. Yhdessä voimme rakentaa uuden tarinan – tarinan, jossa saamelaiset ja suomalaiset ovat yhdenvertaisia ja jakavat yhteisen vastuun tulevaisuudesta.
Kiitos, että olette osa tätä muutosta.